maanantai 4. elokuuta 2014

KORKEASAARI

Heippa!
Täällä ollaan. 
Teemu on ollut kaksi viikkoa lomalla, niin on vähän tässä rytmit sekasin. ;)
Ja hei, Mulla alko loma tänään! <3 Kolme viikkoa kotona. 

Kaksi viikkoa sitte käytiin korkeasaaressa. Mentiin autolla Helsinkiin, ja siitä jatkettiin laivalla saareen. Päivä oli kuuma! Luotettiin siihen että saarella olisi jotain kärryjä missä vetää lapsia. Mutta eihän siellä ollut. Rattaita oli sitten onneksi. Ensimmäinen ajatus rattaista vaan oli että ei meidän lapset niissä pysy tai viihdy. No mutta onneksi otettiin ne portilta mukaan. Päivä oli niin kuuma, ettei lapset olisi muuten jaksaneet. 
Täytyy kyllä sanoa että oltiin tosi pettyneitä Korkeasaaren ravintolaan. En muista nyt nimeä.
Ruoka oli aivan järkyttävän ylihintaista, ja aivan onnettomat annokset. Eikä ravintolassa ollut minkäänlaista ilmastointia. Lämpötila ravintolassa oli reilusti yli 35 astetta. Siinä kuumudessa, ja seisoneessa ilmassa ei hirveästi tehnyt enää mieli syödä.

Eläimet oli aika hyvin näkyvillä, vain muutama oli mitä ei nähty.
Itsehän olen eläintarhoja vastaan, ja voisin tästä aiheesta kirjoittaa oman postauksen. :D
Mutta positiivisena tietona luin monen eläimen aitaukseen kirjoitetuista info lapuista, että laji saattoi olla kokonaan poistunut luonnosta, ja vain muutama oli enää eläintarhoissa suojeltuna. !
Tämä olikin kiva uutinen!


Rasmus ja riikinkukko :D
asu H&M
 Nyt Nukkumaan! Öitä.

Laura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti